Arkistosta vuodelta 2020

PAVE sai kauden kotiavaukseen ja kolmanteen sarjapeliinsä vieraita Kuopiosta, kun Kings SC saapui maanantai-iltana Sankariniemelle. Vieraat jättivät isännät pisteittä, kun pisteet lähtivät Kuopioon tuloksella 0–1 (0–1).

Ottelu alkoi kahden edellisen tapaan vauhdikkaasti PAVEn hallitessa hienoisesti kenttätapahtumia ja luoden painetta Kings-päätyyn ensimmäiset minuutit, mutta kunnon maalipaikoille ei joukkue kuitenkaan päässyt, vaan hyökkäykset kariutuivat vierasjoukkueen boksin tietämille.

Isäntien virkeästä alusta huolimatta vieraat pääsivät yllättämään ensimmäisestä tilanteestaan, kun Kingsin Jaakko Kasurinen pääsi hyödyntämään PAVE-puolustuksen virheen ja laittoi pallon tyhjään reppuun. Kings johti 0–1 9 minuutin kohdalla.

Takaiskumaalin jälkeen ottelun kontrolli siirtyi enemmän vieraille, jotka pääsivät hallitsemaan palloa vapaammin PAVEn pyrkiessä tasoitukseen korkeammalla prässillä. Painostus tepsi ja PAVE sai vajaan 20 minuutin kohdalla luotua vaarallisen maalintekotilanteen laidalta, jonka päätteeksi Miika Riiholan pusku suuntautui hieman ohi tolpan.

Kingsin tilanteet rakentuivat ensimmäisellä puoliajalla pääosin laitoihin jaettujen pitkien syöttöjen kautta, joista laitapelaajat pääsivät leikkaamaan keskustaan. Kingsin vaarallisin tilanne maalin lisäksi tuli sivuvapaapotkun jälkitilanteesta, kun hyökkääjä pääsi nokikkain Asse Martikaisen kanssa, mutta PAVEn onneksi Martikainen venytti komeaan tuplatorjuntaan.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella PAVE löysi rytmin peliinsä hallinnan pysyessä kohtalaisen hyvin kotijoukkueella. Hyvästä jaksosta huolimatta Veikot eivät saaneet palloa vastustajan maalivahdin taakse. Puoliajan lopussa tilanteita rakensi viime ottelusta uudistunut hyökkäystrio Riihola-Nousiainen-Härkönen, joka pystyi nopeudellaan uuvuttamaan vierasjoukkueen puolustusta. Paras paikka siunaantui Toni Nousiaiselle, mutta puolustaja liukui peittämään viime hetkellä boksista lähteneen kudin. Ensimmäisen puoliajan päätösvihellys tuli valitettavasti kotijoukkueen kannalta liian aikaisin ja päätti hyvän painostusjakson.

Toisen puoliajan kotijoukkue aloitti hapuilevasti, kun Kings pääsi luomaan muutamia puolittaisia tilanteita, joista vaarallisin syntyi 50 minuutin kohdalla, kun syöttöhassi karkuutti Kings-hyökkääjän läpiajoon puolesta kentästä. Martikainen kuitenkin piti keltapaidat pelissä mukana vetämällä kaksintaistelusta pitemmän korren ja nappasi pallon hyökkääjän jalasta.

Toisen puoliskon edetessä pallonhallinta joukkueiden välillä oli hyvin tasoissa ja tilanteita syntyi lähinnä kulmapotkuista, eikä vaarallisille maalipaikoille oikein päästy. Molemmilla oli kuitenkin vielä paikat: Martikainen venytti hypäten kaukolaukauksen tielle, ja PAVEn keskitykset tuottivat kaksi maukasta vetopaikat boksiin, mutta viimeistelypaikoissa jäi petraamisen varaa.

Ottelun viimeisen 20 minuutin aikana PAVE pyrki löytämään tasoitusta muutamilla hyökkäyspään vaihdoilla siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimeisillä minuuteilla PAVE sai pallonhallinnan kautta mahdollisuuksia keskittää palloa maalille, mutta useimmiten Kings puolustus katkoi pallot ongelmitta.

Vastustaja oli piirun verran parempi. Kuopiolaiset loivat vaarallisemmat maalipaikat, kun taas kotijoukkue oli tehoton viimeisellä kentän kolmanneksella. Kings-ottelun jälkeisessä haastattelussa PAVEn keskikentällä täydet 90 minuuttia taas ahkeroinut Konsta Kääriäinen totesi kotijoukkueen muutamiksi kehityskohteiksi huolellisuuden syötöissä sekä luovuuden hyökkäyskolmanneksen ratkaisuissa. Ottelusta jäi joukkueelle siis kehitettävää seuraavaan otteluun, kun Warkaus JK astelee Sankariniemelle jo tämän viikon lauantaina.

Joukkueella on vajaa viikko aikaa treenata, kun se lähtee tavoittelemaan voittotilin avaamista lauantaina 4.7. kauden toisessa kotiottelussaan. Tervetuloa kannattamaan PAVE avausvoittoon lauantaina klo 17.00 Sankariniemelle.

Kultapisteet:
RRR Asse Martikainen
RR Jakkrit Tai Ngern
R Konsta Kääriäinen


PAVE - Kings SC 0-1 (0-1)

Maalit:
0-1 9min Kings SC

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Kokkonen (46min Tai Ngern), Marttila, Kauppinen (C), Paavola (V 83min), Lipponen, Leinonen (84min Marin), Kääriäinen, Härkönen, Riihola (86min Jammo), Nousiainen (72min Saastamoinen), Härkönen
Muut vaihtopelaajat: Hartikainen (mv), Junnikkala, Koljonen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)