Arkistosta vuodelta 2020
vapari
Anssi Lipposen vapaapotku painuu maaliin 4. minuutilla.

Vihdoinkin Veikkojen voittosarake sai merkinnän, kun joukkue haki perjantaina helpottavan kauden avausvoiton Jyväskylästä. JPS kaatui Viitaniemen kentän pimenevässä illassa maalein 0–2 (0–1).

PAVE sai peliin vauhdikkaan alun, kun se otti johdon taas jo neljännellä minuutilla. Sakari Paavolan nousu katkaistiin rikkeellä ja seuranneessa vapaapotkussa pelaajavalmentaja Anssi Lipponen asettui pallon taakse 25 metrin päähän maalista. Komea laukaus maalin nurkkaan ei jättänyt veskarille mahdollisuuksia ja niin vieraat olivat johdossa.

Pikamaalin jälkeen vieraiden peli oli pienoisessa suvannossa ja pallonhallinta meni hienokseltaan isännille. Kunnon maalitilanteisiin asti kuitenkaan heillä ei oikein löytynyt keinoja. Iisalmelaisten puolustuslinja Paavola-Kauppinen-Marttila-Härkönen esiintyi erittäin varmasti ja maalivahti Asse Martikainen jatkoi kauden vahvoja otteitaan kirjaten lopulta tililleen kauden toisen nollapelin.

liuku
Jari Leinonen liukuu palloon, Antti Kauppinen ja Asse Martikainen seuraavat.

Jakson kestäessä myös PAVEn pallollinen peli ryhtyi taas kulkemaan ja hässäkkää saatiin aikaan kotijoukkueen puolustukseen. Todellisille maalipaikoille asti oli vieraidenkin hankala päästä, vaikka hyökkäykset tuottivatkin aihioita. Tarjolla oli mm. nippu kulma- ja vapaapotkuja. Lähimpänä oli Konsta Kääriäisen kulmapotkun jälkeinen putoava nosto, joka tipahti yläputkeen.

pusku
Antti Kauppinen tavoittelemassa keskitystä.

Minuutti ennen taukoa JPS:lle tuli jakson paras maalisaumansa, kun rajaheiton jälkeen kuti 16-viivan paikkeilta suuntasi jo kohti ylänurkkaa, mutta Martikainen venytti upeasti hanskansa pallon tielle. Taukotulokseksi kirjattiin siten 0–1.

Toista jaksoa oltiin menty reilut kymmenen minuuttia, kun PAVE sai laitavapaapotkun hyvältä paikalta. Lipponen laittoi taas pallon matkaan ja maalia kohti rynnännyt Simo Roth puski pelivälineen maalin nurkkaa kohti. Maalivahti hyppäsi vielä puskun tielle, mutta paluupalloon kerkesi Eetu Marttila laukoen vieraille 2–0-johdon. Osuma oli keväällä joukkueeseen liittyneen Marttilan ensimmäinen keltapaidassa.

pusku
0-2 syntymässä. JPS:n maalivahti torjuu vaivoin Simo Rothin puskun, Eetu Marttila (kuvassa vasemmalla) valmiina laittamaan paluupallon reppuun.

Maalin jälkeen seurasi vieraiden vahvin vaihe. Muutama puolittainen sauma lisäosumiin Veikoille vielä siunaantui, ja samalla vastustaja saatiin pidettyä etäällä vaarallisilta paikoilta. Vierasjoukkue puolusti koko pelin tiiviisti joukkueena, eikä omassa päädyssä isännille annettu liiaksi tilaa.

Kuten usein käy, takaa-ajava joukkue saa lopussa kirivaiheen päälle, ja JPS kehittikin loppua kohti mentäessä vielä painostusta. Se kävi lähellä kavennusmaalia, kun pusku keskitykseen napsahti ylärimaan noin 80 minuutin paikkeilla. Loppuminuuteilla kiri oli jo hiipunut ja viimeiset hetket pelailtiin päätösvihellystä odotellen.

palloilmassa
Simo Roth tavoittelee palloa yläilmoista.

Voitto jumbokamppailusta oli monella tapaa merkittävä. Kauan jahdattu täysi pistepotti on jo muutaman kerran ollut lähellä, mutta tällä kertaa se myös pysyi hyppysissä. Edellisestä sarjaottelun voitosta kerkesi kulua jo yli vuosi (SC Riverball – PAVE 7.9.19). Tasapelejähän on kauden mittaan kerätty peräti kuusi.

Kyseessä oli lisäksi PAVEn ensimmäinen voitto JPS:ää vastaan ja ylipäänsä ensimmäinen Jyväskylästä haettu pistepotti. Ennen perjantain peliä keltapaidat eivät olleet edes tehneet maalia Jyväskylässä! Kovin vaikea vierailukohde Keski-Suomi on siis Veikoille tähän saakka ollut.

Voitto nosti PAVEn tasapisteisiin JPS:n kanssa, mutta keltapaidat ovat maalieron turvin edellä ennen päätöskierrosta. PAVEn kausi päättyy kotona Sankkurilla lauantaina 19.9. ja silloin vastustajaksi asettuu AC BARCA.

pusku
Veikot hakivat avausvoittonsa Viitaniemen iltavaloista.

Linkki 👉 Lisää kuvia ottelusta PAVEn Facebook-sivulla!

Kultapisteet:
RRR Sakari Paavola
RR Antti Kauppinen
R Asse Martikainen


JPS - PAVE 0-2 (0-1)

Maalit:
0-1 4min Lipponen
- - - - -
0-2 57min Marttila

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Paavola, Marttila, Kauppinen (C) (V 30min), Härkönen, Lipponen, Leinonen (77min Hartikainen), Kääriäinen, Marin (65min Kokkonen), Roth (82min Koljonen (V 24min)), Riihola

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)