Arkistosta vuodelta 2021

PAVEn lasten ja nuorten harrastejalkapallo ja perhefutis starttaavat kesäkauteen! 🙂⚽🌞

Harrastejalkapallon ryhmä aloittaa kesäkautensa 1.6. Ryhmä kokoontuu edellisiltä kesiltä tuttuun tapaan tiistaisin klo 17-18 Iisalmen Haukiniemen kentällä syksyyn saakka.

Ryhmän pääohjaajana jatkaa legendaarinen jalkapalloilija Atik Ismail, jolla kaverinaan on kokeneita ja koulutettuja ohjaajia sekä PAVEn edustusjoukkueen pelaajia.

Ryhmään ovat tervetulleita 4-14-vuotiaat pojat ja tytöt. Ja Perhefutikseen osallistumaan pääsevät myös nuorimpien vanhemmat. Koko ryhmä jaetaan pienempiin osaryhmiin iän mukaan. Yleensä alle 6-vuotiaat ovat olleet mukana vanhemman seurassa.

Kyseessä on matalan kynnyksen harrastepainotteinen junnuryhmä. Osallistujien taitojen suhteen ei ole vaatimuksia, joten mukaan voivat tulla niin vasta-alkajat kuin enemmän lajia harrastaneet. Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu sellaisille junioreille, jotka eivät ole mukana jalkapallon joukkuetoiminnassa.

Koko kesäkauden (kesä-syyskuu) hinta on 20€ / juniori sisältäen vakuutuksen ja harrastepelipassin.

UUTTA! Tänä kesänä tuomme uutena mukaan Perhefutiksen, joka on suunnattu 3-6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen / läheisilleen. Perhefutis on lapsen ja vanhemman yhteinen futisharrastus, jossa nautitaan liikunnasta monipuolisesti ja turvallisesti ilman suorituspaineita. Lapselle toiminta tarjoaa aikuisen jakamattoman huomion. Vanhemmalle Perhefutis on mahdollisuus rentoutua arjen kiireen keskellä yhteisen tekemisen parissa.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: paveiisalmi.net/juniorit

Tervetuloa mukaan myös uudet osallistujat!

Harrastejalkapallon vuorot

Talvikausi 2023-24 käynnissä

Toimimme seuraavanlaisilla ryhmäjaoilla:

  • torstai klo 16.30-17.30: 3-luokkalaiset (2014-s.) ja sitä vanhemmat
  • torstai klo 17.30-18.30: 2-luokkalaiset (2015-s.) ja sitä nuoremmat sekä Perhefutis

Jos vuoroissa tulee viikkokohtaisia muutoksia esim. lomista johtuen, ilmoitetaan niistä aina tässä.

Torstaina 28.3.24 vuorot pidetään normaalisti.