Arkistosta vuodelta 2008

PAVEn pelikausi jalkapallon osalta päätettiin Iisalmen työväentalolla lauantaina 15.11.08. Tilaisuus oli koko seuran yhteinen, joten palkintoja jaettiin niin edustusjoukkueen kuin juniorijoukkueiden pelaajille. Samalla vietettiin seuran 60-vuotisjuhlia samassa talossa, jossa lausuttiin aikoinaan Iisalmen Pallo-Veikkojen syntysanat.

Tilaisuudessa kuultiin hienoja musiikkiesityksiä ja tietysti juhlapuheita. Paikalle oli saapunut ilahduttavan paljon nykyisiä ja menneiden vuosikymmenten pavelaisia.

Ohjelmaan kuului myös ansioituneiden pavelaisten palkitseminen TUL:n Savon piirin ansiomerkeillä. Hopeisen ansiomerkin saivat Ilmari Kyyriäinen, Pauli Väisänen, Hannu Tuovinen ja Raimo Hakkarainen. Pronssinen ansiomerkki luovutettiin Anja Tikkaselle ja Eila Koistiselle.

Ajankohtaista - PAVE ry

    Ei artikkeleita tällä hetkellä.

Arkisto (seura)