Arkistosta vuodelta 2008

Marraskuussa pidetyssä PAVEn kauden päättäjäistilaisuudessa junioritoiminnallemme ojennettiin Jarmo Immosen toimesta kiertopalkinto, jonka lahjoittivat Immosen veljekset eli Jarmo, Tarmo ja Jorma Immonen, edesmenneen Unto Immosen pojat. Pokaali on tarkoitettu jaettavaksi vuoden kehittyneimmälle pelaajalle. Meille on suuri kunnia saada tuollainen tunnustus toiminnastamme ja koko seuran sekä erityisesti juniorijoukkueidemme puolesta vielä suuret kiitokset Immosille.

Tänä vuonna päätimme antaa pokaalin D96-joukkueen maalivahdille, Väinö-Petteri Väisäselle. Väinö-Petteri, eli V-P on syntynyt vuonna 1997, mutta on siitäkin huolimatta yksi joukkueemme tukipilareista. Hänen kehityksensä on ollut huimaa koko hänen pelaamisensa ajan, ei yksin viimeisen vuoden aikana.

V-P:n asenteesta niin harjoittelua kuin pelaamistakin kohtaan olisi monella oppimista, sen verran tunnollisesti hän hommansa hoitaa. Pokaali ojennettiin V-P:lle 16.12.2008.

kuva
Väinö-Petteri Väisänen sai kunnian olla ensimmäinen Unto Immosen muistopalkinnolla palkittu PAVEn junioripelaaja.

Harrastejalkapallon ja Perhefutiksen vuorot

Talvikaudella 2025-26 jalkapallohallissa torstaisin seuraavasti:

  • Torstai klo 16.30-17.30: 2016-syntyneet ja sitä vanhemmat
  • Torstai klo 17.30-18.30: 2017-syntyneet ja sitä nuoremmat sekä Perhefutis

HUOM! Helatorstaina 14.5. vuorot pidetään normaalisti 😊