E 11 -junnuille tappio ja voitto 11.9.2010
Piirisarjan viimeinen turnaus pelattiin Iisalmessa Kangaslammin kentällä ja ensimmäinen vastustaja oli paikallinen PK-37/valkoinen. Peli alkoi PAVEn kannalta heikosti sillä PK pääsi heti rokottamaan kahdella maalilla. PAVE pääsi kuitenkin hyvin mukaan peliin ja loppuaika olikin sitten aika tasaista. PAVE sai 2 osumaa kuten myös PK:kin vielä lisää, joten peli päättyi 2-4 PAVEn tappioon. (PAVEN maalintekijä Toni (2) )
Toinen peli oli SaPa/Chelseaa vastaan. Ottelu oli PAVEn maali-iloittelua ja päättyi PAVEn 8-2 voittoon. (PAVEn maalintekijät: Toni (5), Samuli (2) ja Samppa)
PAVEn kokoonpano: Toni Nousiainen, Samuli Koivikko, Samppa Koivikko, Rico Kokkonen, Aku Huusko, Peetu Partanen, Leevi Tenhunen, Sauli Kärkkäinen ja Alex Luukkonen
F 9 -junnut voittoihin Ylämyllyllä 12.9.2010
Pienempien junnujen vastustaja oli ensimmäisessä pelissä KiuPa/02. Peli oli PAVEn hallintaa ja voitto tuli PAVElle lukemin 8-0. PAVE puolustuksessa pelanneet Markus ja Nico hoitivat tonttinsa mallikkaasti eikä maalivahti Santtu Nousiaisella ollut töitä juuri nimeksikään. Hyökkäykset vyöryivät kohti KiuPan maalia tehokaasti ja KiuPa oli helisemässä. PAVE:n maaleista vastasi Leevi viidellä osumallaan, Niklas onnistui kahdesti ja Veikka yhden kerran.
Toinen peli pelattiin SaPaa vastaan ja ottelu oli tasaväkisempi, mutta senkin PAVE vei 3-1 voittolukemin. Santun mahtavat vastaantulot maalistaan estivät SaPan maalinteot ja kun hyökköyksen pelivire jatkui, voitto oli ansaittu. PAVE:n maaleista vastasi nytkin hyvässä vedossa olleet Leevi ( 2 ) ja Niklas ( 1 )
PAVEN kokoonpano: Leevi Tenhunen, Mico Kokkonen, Jasu Huttunen, Santtu Nousiainen, Niklas Martikainen, Markus Kokkonen ja Veikka Kumpulainen
Hieno päätös siis kaiken kaikkiaankin hyvin menneelle kaudelle molemmilla ikäluokilla. Kiitokset siitä sekä pelaajille että valmentajille kuten myös vanhemmille.
Junnujen piirisarjat päätökseen
- Tietoja
- Junioriuutiset
Harrastejalkapallon ja Perhefutiksen vuorot
Talvikaudella 2025-26 jalkapallohallissa torstaisin seuraavasti:
- Torstai klo 16.30-17.30: 2016-syntyneet ja sitä vanhemmat
- Torstai klo 17.30-18.30: 2017-syntyneet ja sitä nuoremmat sekä Perhefutis
HUOM! Helatorstaina 14.5. vuorot pidetään normaalisti 😊
Ajankohtaista - juniorit
-
29.10.2025
-
21.4.2025
-
7.5.2024
-
23.3.2024
-
15.3.2024




