D 13 junnut taipuivat niukasti Kingsille
Kesän ensimmäinen piirisarjapeli päästiin pelaamaan Kangaslammin nurmelle ja vastustaja oli Kings SC Kuopiosta.
PAVE lähti peliin vähän ehkä jännittyneenäkin, mutta kuitenkin sillä asenteella että nyt taistellaan. Ja näin tapahtuikin. Pelissä oli menoa ja meininkiä ja kannustusjoukoille tarjottiin jännitystä loppuun asti.
Kings teki pelin ensimmäisen maalin, mutta eipä mennyt kauaa kun Vartiaisen Riku tasoitti pelin PAVElle. Maali tuli hienosti vapaapotkusta. Peli jatkui tasaisella väännöllä ja sitten Miska Ruotsalainen vei PAVEn 2-1 johtoon. Puoliajalle mentiin näissä lukemissa.
Toisella puoliajalla PAVEn keskikenttä/puolustus teki muutaman virheen ja Kings rankaisi niistä heti kolmella maalilla. Taistelu kuitenkin jatkui ja PAVE pääsi Mustosen Oskarin osumalla taas maalin päähän Kingsistä. Tasoitusta haettiin vielä kovasti. PAVE ei kuitenkaan onnistunut enää saamaan palloa Kingsin maaliin ja kun Kings teki vielä yhden maalin, peli päättyi lukemiin 3-5.
Toivotaan, että joukkueessamme säilyy nykyinen vire ja näemme yhtä virkeätä peliä ensi tiistaina 26.5.2009 kun lähdemme pelaamaan Pieksämäelle SaPaa vastaan.
D 13 -jun PAVE - Kings 3-5
- Tietoja
- Junioriuutiset
Harrastejalkapallon ja Perhefutiksen vuorot
Talvikaudella 2025-26 jalkapallohallissa torstaisin seuraavasti:
- Torstai klo 16.30-17.30: 2016-syntyneet ja sitä vanhemmat
- Torstai klo 17.30-18.30: 2017-syntyneet ja sitä nuoremmat sekä Perhefutis
HUOM! Helatorstaina 14.5. vuorot pidetään normaalisti 😊
Ajankohtaista - juniorit
-
29.10.2025
-
21.4.2025
-
7.5.2024
-
23.3.2024
-
15.3.2024




