Arkistosta vuodelta 2009

PAVEn D -junnut vaisuja Pieksämäellä

Liekö pitkä ja kuuma bussimatka vienyt mehut PAVEn pojista matkatessamme 26.5.2009 Pieksämäelle kesän toiseen piirisarjapeliin SaPaa vastaan, kun ei peli kulkenut lainkaan niin kuin viime aikoina on jo nähty.

Ensimmäisen puoliajan olimme vielä kohtalaisen hyvin pelissä mukana, vaikka tauolle mentiinkin 4-1 SaPan johtoasemassa. Toinen puoliaika alkoi PAVEn kavennuksella, mutta sen jälkeen isännät kyllä hallitsivat kenttää eikä päästy juurikaan pois PAVEn maalin edustalta. SaPa voitti lopulta siis lukemin 9-2. PAVEn maalivahti Väinö-Petteri Väisänen sai kyllä tehdä töitä, että lukemat eivät päässeet enää tuosta rumemmiksi.

PAVEn maalintekijät olivat Miska Ruotsalainen ja Jarkko Marin.

Sunnuntaina 7.6.2009 pelataan Toivalassa ToUta vastaan. Uskotaan ja toivotaan, että sitten nähdään taas pirteätä peliä PAVElaisilta.

Harrastejalkapallon ja Perhefutiksen vuorot

Talvikaudella 2025-26 jalkapallohallissa torstaisin seuraavasti:

  • Torstai klo 16.30-17.30: 2016-syntyneet ja sitä vanhemmat
  • Torstai klo 17.30-18.30: 2017-syntyneet ja sitä nuoremmat sekä Perhefutis

HUOM! Helatorstaina 14.5. vuorot pidetään normaalisti 😊