Tämän kauden viimeiset piirisarjan pelit pelattiin 1.9.2007 koleassa säässä Iisalmessa PK-37:n järjestämässä turnauksessa.
Ensimmäinen peli Ylämyllyn Yllätystä vastaan alkoi PAVElta vahvasti, mutta myös Yllätys pelasi reipasta peliä. PAVE meni 1-0 johtoon Rikun tekemällä maalilla. Yllätys kuitenkin sai tasoitettua pelin ja meni kohta perään 2-1 johtoon, kun märkä pallo lirui maalivahtimme Johanneksen hanskoista ja luiskahti harmittavasti maaliin. PAVEn pojilla, Mikolla, Jesse E:llä ja Akulla oli jälleen paikkoja tasoittaa peli, mutta ei onnistuttu. Jesse antoi myös nappisyötön Okulle ja Oku veti kohti Yllätyksen maalia, mutta mokke otti pallon varmasti kiinni. Heti toisen puoliajan alkuun Yllätys pääsi harmittavasti jo kahden maalin johtoasemaan, mutta Johannes pelasti vuorostaan seuraavat Yllätyksen yritykset. PAVE ei kuitenkaan antanut periksi ja viimein Rikun antaman kulmapotkun jälkeen Aku sai survottua pallon Yllätyksen maaliin. PAVEn taistelutahto yltyi ja tasoitusta haettiin tosissaan. Sitten sattui harmittava tapaus, kun pelinohjaaja vihelsi PAVElle sivurajaheiton ja PAVEn pojat huudettiin vaihtoon. Pelinohjaaja oli kuitenkin muuttanut päätöstään ja Yllätys pääsi vapaasti tekemään maalin, kun PAVE suoritti kentällisen vaihtoa. Harmi juttu, siihen vähän lopahti taistelutahto ja loppulukemiksi jäivät 2-4 Yllätyksen voittaessa.
Toinen peli Tou/Boltonia vastaan alkoi myös hyvin ja jälleen Rikun tekemällä maalilla PAVE meni 1-0 johtoon. PAVE painosti hienoisesti ja hyviä hyökkäyksiä nähtiin. Myös puolustuksessa Jesse R ja Henri P pelasivat vakuuttavasti. Sitten epäonnistuttiin purkamaan peli omasta päästä ja Tou pääsi tasoittamaan. Vielä ensimmäisellä puoliajalla Tou sai toisenkin maalin ja tauolle mentiin 2-1 Toun johtaessa. Ja kuinka ollakaan, heti toisen puoliajan alkuun Tou sai taas maalin. Rikun hieno vaparikaan ei tuonut PAVElle kavennusta, sillä Toun mokke torjui sen varmasti. Jesse E ja Henrikin pääsivät yrittämään kavennusta, mutta tuloksetta, kunnes Henrin syötettyä Jakelle, Jake onnistui viimein saamaan pallon Toivalalaisten maaliin saakka. PAVEn painostuksesta huolimatta Tou pääsi vielä tekemään 3 maalia, joten peli päättyi 6-2 Toun voittoon.
PAVEn pelaajista maalivahtimme Johannes palkittiin vihreällä kortilla Fair Play -pelaajana. Onnittelut Johannekselle!




