Junioreille järjestämämme turnaus Kangaslammilla sai kiitosta vierailijoilta ja myös järjestäjien mielestä kaikki sujui odotusten mukaan. Turnaukseen osallistui kaikkiaan noin 200 pelaajaa, joten hulinaa riitti kentillä ja kentän reunoilla.
96- ikäluokan menestys ei valitettavasti ollut odotusten mukainen. Saimme tyytyä 96-sarjassa 7. sijaan ja se oli kieltämättä pettymys. Kaikkiaan 96-sarjassa oli kaksi lohkoa ja PAVE pelasi lohkossaan Tervareita (1-4), LaPaa (2-3) ja Äänekosken Huimaa (2-6) vastaan. Kaikki pelit olisivat olleet hyvinkin voitettavissa. Pelillisesti kaksi ensimmäistäkin ottelua oli hyvää, joskin laiskanoloista peliä emmekä saaneet maaleja tehtyä. Kolmannessa pelissä päästiin jo vauhtiin, mutta kuitenkin vastustaja takoi maalit. Toisessa lohkossa pelasivat SiPS-KajHa (4-0), AC BARCA-KallSi (2-2), SiPS -AC BARCA (8-1), KajHa- KallSi (3-1), AC BARCA-KajHa (2-2) ja SiPS-KallSi (2-0), joten pelasimme sijoista 7-8 KallSin kanssa ja voitimme sen pelin 3-2. Kultaa voitti SiPS, hopeaa Äänekosken Huima ja pronssia KajHa. 4. sijalle ylsi Tervarit, 5. sijalle AC BARCA, 6. sijalle LaPa ja 8. oli KallSi.
97-ikäluokassa menestyimme hyvin. Voitimme KallSin (3-1) ja Klubi 36:n 96-tytöt (4-0), mutta hävisimme Tervareille (0-4).
99- junnut pelasivat myös loistavasti. Eka pelin hävisimme LaPalle (0-2), mutta voitimme seuraavat pelit FC Tarmoa vastaan (2-1) ja ToUta vastaan (10-1).
Turnauksessa nähtiin myös aivan pienimpien, 00- ja siitä nuorempien junnujen näytösottelu PAVE Star - PAVE Power. Hauskan, mutta tiukan ottelun voiton vei PAVE Star (4-0). Onnittelut ja kiitokset meidän vasta-alkajille!
Kaikkiaan turnausjärjestelyt onnistuivat hyvin. Pelinohjaajilla oli raskas päivä, kuten myös kaikilla järjestelyihin osallistuneilla vanhemmilla, tietenkään unohtamatta pelaajia ja valmentajia sekä huoltojoukkoja. Junioritoiminnan puolesta suuret kiitokset kaikille mukanaolleille ja tapahtumaamme muuten tukeneille ulkopuolisille tahoille, että saimme järjestettyä onnistuneen turnauksen.




