Arkistosta vuodelta 2007

Iisalmen Sanomat kirjoitti 15.8.2007 seuraavaa:

PAVE hukkasi etsikkoaikansa ottelun alussa

Jorma Ylönen
Kuopio

Iisalmen PAVE:lle jäi paljon jossiteltavaa Zulimaneja vastaan eilen Kolmosen jalkapallo-ottelussa, jonka sarjan kärkijoukkue voitti puhtaasti 4-0 (0-0). Tulos ei tee oikeutta PAVE:lle ja mairittelee Zulimaneja, sillä ei puna-asuinen kuopiolaismiehistö noin paljon parempi ollut.

– Ensimmäiseen puoliaikaan olen tyytyväinen, vaikka avaavat syötöt eivät hyviä olleetkaan. Niin kauan kuin saimme pelattua ristipalloja, hyökkäyksemme olivat hyviä ja hallitsimme, PAVE-luotsi Jussi Kukkonen sanoi.

Iisalmelaisryhmällä oli kaikki eväät jopa ratkaista ottelu ensimmäisen 20 minuutin aikana, jolloin keltasiniset hallitsivat peliä. Maukkaimman maalipaikan tuhlasi Riku Venäläinen, joka sai pallon jo kolmannella minuutilla lahjaksi Zulimanien puolustukselta. Venäläisen sijoitusyritys tolpan juureen lipui kuitenkin päätyrajan yli maalipotkuksi.

Kaiken lisäksi erotuomari Teemu Soinikaan ei ollut aivan ajan tasalla ottelussa.

Hän jätti jostain kumman syystä viheltämättä selkeän rangaistuspotkun seitsemännellä minuutilla, kun PAVE:n Joonas Risto kaadettiin. Läpiajoa yrittäneen Riston ja Zulimanien pelaajan jalat sotkeentuivat aluksi kamppailutilanteessa toisiinsa, mutta homma päättyi punapaitaisen pelaajan kamppiin rankkarialueella.

Ensimmäisen 45-minuuttisen unessa pelannut Zulimanit tuli toiselle puoliajalle aivan uudella sykkeellä. Jaakko Pulkkinen oli rangaista heti toisen puoliajan aluksi PAVE:n puolustuksen sekoilusta, mutta kurotus vei pallon ohi maalin. Kun runsaat 10 minuuttia toista puoliaikaa oli pelattu Pulkkinen ampui onnekkaan 1-0 -maalin. Hänen kutinsa pomppi kahdenkin iisalmelaispelaajan kautta ja maalivahti Pasi Tenhusen yli verkkoon.

Zulimaneilla oli rankkarikin, mutta Tenhunen torjui Jouni Matjussin vedon. Katsomosta käsin oli vaikea päätellä, mistä rangaistuspotku vihellettiin – sen verran epäselvä tilanne oli.

Zulimanit iski sen jälkeen neljässä minuutissa kaksi maalia, jotka tekivät Tuomas Honkonen ja Antti Tiirikainen. Lauri Tulla kaunisteli vielä loppunumeroiksi 4–0.

PAVE:n miehistöstä puuttui muutama pelaaja, eikä vaihtopenkillä ollut oikein täydentäjiä oikeille pelipaikoille. Muutaman pelaajan jääminen pois Zulimanit-ottelusta tuntui harmittavan Kukkosta.

– Ne, jotka jäivät kotiin, pissivät oman joukkueen nilkoille. Hyvä taistelu niiltä, jotka kentällä olivat, Kukkonen totesi.

Arkisto (otteluraportit)