Arkistosta vuodelta 2007

Iisalmen Sanomat kirjoitti 23.9.2007 seuraavaa:

PAVE paketoi kauden voitolla

Arto Myöhänen
Kuopio

Saunahiet, kolme sarjapistettä ja iloinen mieli. Siinäpä tärkeimmät uutiset PAVEn kauden viimeisestä Kolmosen sarjapelistä, jonka joukkue pelasi lauantaina Kuopiossa. Lohkon neljännen sijan jo aikaisemmin varmistanut PAVE kävi päättämässä kautensa hienolla 1–4 (0–2) -vierasvoitolla SC KuFu-98:sta.

– Ihan hyvä ottelu kauden viimeiseksi peliksi, kun panostakaan ei saunahikeä enemmän ollut. Jokainen mukana ollut sai peliaikaa ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Kaikkinensa PAVEn leirissä voimme olla kauteen tyytyväisiä, sillä viiden parhaan joukkoon oli tavoitteemme, kertoi saunaillasta tavoitettu valmentaja Juha Kukkonen.

PAVE aloitti ottelun räväkästi, sillä jo kolmannella minuutilla syntyi 0–1. Marko Kärkkäinen jatkoi Aku Tuovisen kulmapotkun maalin eteen, josta Jonne Räisänen survoi pallon verkkoon. Jakson loppupuolella PAVE teki komean kuvion päätteeksi 0–2.

Hannu Luttinen sai oikeassa laidassa pallon ja syötti takaviistoon Riku Venäläiselle.

Hän jatkoi ensimmäisellä kosketuksella pallon Miika Tiihoselle , joka viimeisteli maalin edestä tilanteeksi 0–2.

– Mikä lie tauolla tullut, mutta toisen jakson alun olimme täysin unessa ja KuFu pääsikin lähes heti kaventamaan, ihmetteli Kukkonen.

PAVE sai kuitenkin vielä ryhtiä peliinsä ja pystyi hoitamaan kauden viimeiset pisteet itselleen. Ensin Räisänen teki kulman jälkitilanteesta päivän toisen osumansa, ja toisella jaksolla kentälle päässyt Juha Ovaskainen survoi maalin edestä loppunumeroiksi 1–4.

Tavallisestihan Ovaskainen pelaa maalissa, mutta kahdessa viimeisessä pelissä hänet nähtiin kirmaamassa hyökkääjänä.

– Eiköhän ”Ovan” pelipaikka ole tämän päivän yhdestä osumasta huolimatta ensi kaudella maalivahtina, naurahti Kukkonen.

– Meillä on jo hyvin sopimuksia ensi kaudeksi, mutta jatkoa seuraa lähitulevaisuudessa. Aloitamme ensi kauden testileirillä lokakuun lopussa, mutta nyt pestään tämän kauden hiet pois, kommentoi Kukkonen jo hieman tulevaakin.

Arkisto (otteluraportit)