Arkistosta vuodelta 2013

Image

Tihkusateinen Kangaslammin nurmi toimi perjantaina näyttämönä ottelulle, jossa PAVE kohtasi Kuopion Jalkapallokerhon Itä-Suomen Viitosen pelissä. Juonen omaan peliinsä jälleen löytänyt PAVE nousi tappioasemasta toisen jakson maaleillaan 4–1 (0–1) -voittoon.

KJK oli jo varmistanut paikkansa jatkosarjassa ja PAVE taasen on sieltä jo pysyvästi ulkona, joten sen suhteen ottelussa ei panosta ollut. Kumpikin tosin voi vielä tavoitella parempia sijoja lohkossa.

Vierailija aloitti hieman vahvemmin ja oli alussa hallitsevampi, mutta PAVEn puolustussuunnan peli oli ottelussa taas aiempaa parempaa ja KJK:lla oli vaikeuksia päästä tekopaikoille. KJK meni kuitenkin johtoon 21. minuutilla kulmapotkutilanteesta, kun palloa ei saatu siivottua maalin edestä ja Olli Männikkö tuikkasi sen verkkoon.

Maalista huolimatta otteet kentällä tasoittuivat ja keltapaidat alkoivat vuorostaan saada ajoittain painetta vastustajan päätyyn. PAVEn tasoitus oli lähellä puolen tunnin kohdalla, kun Antti Kauppisen pusku suuntautui vähän ohi. Hetki myöhemmin Veli-Matti Räihän kaukolaukaus painui hieman yli ylänurkasta. Maalipaikat olivat kummallakin joukkueella avausjaksolla harvassa.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueelta vahvasti ja heti alkuminuuteilla saatiin painetta KJK:n maalille. Kuopiolaisten maalivahti venytti Tapio Merkkiniemen vastapallokudin hyppysiinsä lähes maaliviivalta. Pian tämän jälkeen ottelun keskeytti hetkeksi ikävä episodi, jossa KJK:n pelaaja loukkaantui. Rajaheiton jälkitilanteessa KJK:n pelaaja kaatui ja loukkasi olkapäänsä sen verran pahasti, että paikalle jouduttiin kutsumaan ambulanssi. Ottelu jatkui noin kymmenen minuutin tauon jälkeen.

PAVE jatkoi vahvasti, kun hyökkäysten rakentelu alkoi toimia yhä paremmin ja joukkue sai hyviä saumoja tasoitukseen. KJK-maalivahti nyrkkeili kertaalleen Räihän laukauksen maalin yli kulmapotkun jälkeen, kunnes vihdoin 52. minuutilla keltapaidat tasoittivat pelin. Aku Tuovinen keskitti oikealta maalille, jonne oli jäänyt kolme PAVEn pelaajaa yhtä puolustajaa vastaan. Maalivahti ehti Räihän puskun tielle, mutta kapteeni Antti Kauppinen väänsi lopulta maaliviivalle jääneen irtopallon verkkoon.

Kotijoukkue siirtyi 2–1-johtoon 73. minuutilla hienolla kuviolla. Heikki Miettinen avasi keskikentältä oikeaan laitaan Räihälle, joka antoi matalan keskityspallon puolustajien ohi takatolpan kohdalle. Aku Tuovinen pamautti pallon suoraan syötöstä vastustamattomasti maalivahdin näppien ohi tolpan juureen.

80. minuutilla pallon kanssa edennyt Miettinen kaadettiin 16-alueen päätynurkassa. Seurauksena oli rangaistuspotku, jonka pelaajavalmentaja Merkkiniemi laittoi varmasti maaliin. Loppulukemat 4–1 viimeisteli toinen valmentaja Petri Kalanti muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Tuovinen antoi oikealta laitavapaapotkun ja maalia kohti edennyt Kalanti puski aivan maalin edustalta pallon maaliverkon kattoon. Viimehetkillä KJK:lla oli vielä kavennuspaikka, mutta veto läheltä suuntautui yli tyhjästä maalista.

Ottelu oli tasaisehko, mutta PAVE oli lopulta sen verran vahvempi, että keltapaidat loivat itse enemmän maalitilanteita ja pitivät toisaalta vastustajan hyvin poissa niiltä.

Viikon kuluttua 16.8. pelataan Kiuruvedellä KiuPaa vastaan PAVEn kauden viimeinen vierasottelu.

Image


PAVE - KJK 4-1 (0-1)

Maalit:
0-1 21min KJK

1-1 52min Kauppinen (Räihä)
2-1 73min Tuovinen (Räihä)
3-1 80min rp Merkkiniemi
4-1 87min Kalanti (Tuovinen)

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Laitinen, Huttunen, Ollikainen, Merkkiniemi, Miettinen, Kalanti, Hyvärinen, Tuovinen, S. Roth, Kauppinen (C)
Vaihtopelaajat: Hartikainen, Räihä, Räsänen, Marin, Mustonen, Eskelinen

Arkisto (otteluraportit)