Arkistosta vuodelta 2011
PAVE joutui taipumaan maalilla Iisalmen derbyssä perjantaina Sankariniemellä, kun lohkon voitosta kamppaileva PK-37:n reservijoukkue voitti paikalliskohtaamisen luvuin 1–2 (1–2).

PK-37/2 aloitti tehokkaasti, sillä se teki maalin ensimmäisestä tilanteestaan seitsemännellä minuutilla. Kaksi pelaajaa vapautui pystysyötöllä vapaaksi 16-alueen kulmalla. PAVEn puolustuslinja odotti tilanteesta paitsiota, jota ei kuitenkaan tullut. Tuomas Leskinen laukoi pallon maaliin ohi PAVE-vahdin.

Toisen, voittomaaliksi jääneen osumansa PK-37/2 sai onnekkaasti 21 minuutin kohdalla. PAVEn puolustaja yritti siivota matalan vaarallisen keskityksen maalin edestä, mutta purkupallo ohjautuikin omaan maaliin.

Samuli Laitinen toi kotijoukkueen mukaan peliin kolme minuuttia myöhemmin kaventamalla tilanteeksi 1–2. Keskitystilanteessa Veli-Matti Räihä pääsi ensin kokeilemaan maalintekoa, minkä jälkeen paluupallo jäi maalinedustalle pomppimaan ja Laitinen ampui sen verkkoon.

Ottelun toisella puoliskolla molemmilla oli hyvät tilanteensa maaleihin. PAVElla oli mahdollisuudet tasoitukseen, mutta viimeistely tekopaikoissa ei tuottanut tulosta. Keltapaitojen oli tyytyminen tappioon hyvästä esityksestä huolimatta.

Häviön myötä joukkueen sijoittuminen lohkon jumbosijalle varmistui, kun kaksi ottelua sarjasta on pelaamatta. PAVE pelaa kauden viimeisen vierasottelunsa torstaina 25.8. Kuopion Kurkimäessä KuKin vieraana.


PAVE - PK-37/2 1-2 (1-2)

Maalit:
0-1 7min PK-37/2
0-2 21min oma maali
1-2 24min Laitinen

Arkisto (otteluraportit)