Arkistosta vuodelta 2020

PAVEn edustusjoukkue täydentyy kolmella uudella nuorella pelaajalla. Martin Korvela (20), Erkko Niemeläinen (19) ja Juho Pennanen (19) vaihtavat keltapaidasta toiseen, kun KuPSin A-junioreista tuleva kolmikko pukee ensi kaudella ylleen PAVEn paidat.

Kaikki kolme tuli Iisalmeen hakemaan kokemusta ja vastuuta Kolmosen tasolta.

Keskikentällä hyökkäävässä roolissa pelaavalla Martinilla on vyöllään eniten kokemusta miesten otteluista, sillä nuorelta mieheltä löytyy jo kymmeniä otteluita KuPSin farmijoukkue SC KuFu-98:n riveistä Kakkosessa. Viime kaudella KuPSin junioripolun läpikäynyt peluri oli työkiireittensä vuoksi mukana vain seuran A-junioreissa.

- Iisalmi on melko uusi tuttavuus, vaikka pari kaveria täältä löytyykin. Tavoitteena on auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon ja myös menestyä joukkueena, Martin kertoo.

Erkko Niemeläinen onkin oikeastaan Iisalmen omia poikia, sillä hän asui aiemmin Iisalmessa ja pelasi PK-37:n junioreissa ennen siirtymistään Kuopioon. Hän on edustanut junioreissa myös WJK:ta. Hänelläkin on pelejä Kakkosessa SC KuFu-98:n mukana ja Kolmosen otteluista hänellä on kokemusta kaksoisedustuksella pelatuista peleistä KuKista toissa kaudelta. Mieheltä löytyy myös jääkiekkotaustaa IPK:sta ja KalPasta.

- Pelasin jääkiekkoa A-junnuihin asti, jolloin sitten valitsin jalkapallon ja liityin tryoutin kautta KuPSin A-junnuihin. Siellä olin kaksi vuotta.

- PAVEn edustusta vastaan olen kerran pelannut, toissa kaudella KuKissa, Erkko muistelee kesän 2019 kiivasta 1–1-tasapeliä Sankkurilla.

Taitava ja ulottuva maalivahti Juho tuo laajuutta Veikkojen maalivahtiosastolle. KuPSiin mies liittyi B-juniorina ja jatkoi A-junioreissa menneen kauden loppuun asti. Toissa kaudella Juho pelasi myös kaksoisedustuksella otteluita Kings SC:n riveissä, joten Kolmosen sarjataso ei ole uusi kokemus. Alkujaan SiPSissä futisuransa startannut maalivahti on jo harjoituksissa osoittanut, että voi vaihtaa sujuvasti vaikka hyökkääjäksi.

- Haluan tehdä kentällä aina parhaani ja näyttää, että pelihaluja löytyy. Mielelläni voin pelata kenttäpelaajanakin, jos vain tarve vaatii, Juho heittää.

Päävalmentaja Jussi Kukkonen on hyvin tyytyväinen kolmikon liittymisestä joukkueeseen.

- Martin on taitava ja pallollisena nopea kuin näätä. Erkko on vahvistus keskikentälle tai hyökkäykseen vahvana pallonsuojaajana. Juho on ulottuva, omistaa hyvän tekniikan ja on hyvä pelaamaan jalalla. Tuntuu hyvälle, että saatiin nuoret miehet mukaan meille. Uskon heistä olevan paljon iloa kesällä PAVEn joukkueelle, päävalmentaja kertoo.

Veikkojen sopimustilanne on hyvä ja uutisia on tulossa lähiaikoina lisää. Joukkueen rakennus on kuitenkin yhä kesken ja joukkueeseen haetaan vielä 3-4 pelaajaa.

kolmikko
Martin Korvela (vas.), Juho Pennanen ja Erkko Niemeläinen liittyvät keltapaitoihin kaudelle 2021.

Arkisto (uutiset)