Arkistosta vuodelta 2021

Veikoilla on neljä uutta sopimusta kaudelle 2021 julkaistavana: Niklas Innanen (19), Paavo Hyvärinen (24), Aatu Heiskanen (18) ja Veetu Tiilikainen (19). Niklas jatkaa PAVEssa kolmatta kauttaan, Paavo palaa kentille välivuoden jälkeen, ja Aatu ja Veetu liittyvät keltapaitoihin Lapinlahden Pallo-95:stä.

 

niklas
Niklas Innanen Harjun iltavaloissa lokakuussa 2019.

🟡Niklas puki keltapaidan ylleen ensi kerran kaudelle 2019, kun joukkue teki paluun Kolmoseen. Tuolloin otteluita hänelle kertyi 17.

– Pallo-Kerhon junioripolku on tullut koluttua f-junnuista b-junnuihin saakka. Väliin mahtui myös kausi futsalia WJK:n riveissä. Tämän jälkeen siirryin täysipäiväiseksi pavelaiseksi, Niklas valottaa tähänastista futisuraansa.

Ensimmäisellä PAVE-kaudella pelipaikaksi vakiintui keskikentän pohja. Toki aiempaa kokemusta löytyy muiltakin paikoilta. Vastuullisena joukkuepelaajana ja kovana taistelijana tunnettu ”Nikke” pohtii omia vahvuuksiaan ja kehityksen kohteitaan seuraavasti:

– Olen mielestäni hyvä ohjaamaan peliä ja uskoisin, että välillä tulee kentällä myös hyviä ideoita, tosin ideoiden toteutus kaipaa vielä kehitystä. Syöttövalikoima on mielestäni ihan kohtuullinen, mutta viimeisen kolmanneksen ratkaisut kaipaavat kehitystä – mikäli siellä joskus käyn.

Sarjakausi 2020 meni ”Nikeltä” kokonaan kentiltä sivussa keväällä tulleen loukkaantumisen vuoksi. Nuori mies otti silloin kuitenkin hienosti vastuuta joukkueessa kentän ulkopuolella ja hän on ollut osa Veikkojen mediatiimiä tuottaen mm. live-raportteja otteluista.

– Viime kauden suorituksia allekirjoittaneen osalta voikin käydä lukemassa PAVEn Twitteristä. Seuratkaa PAVEa sosiaalisessa mediassa!

– Loukkaantumisen aikana piti keksiä tilalle jotain korvaavia lajeja ja vahvaksi suosikiksi nousi pickleball, joka on kovassa nosteessa täällä Iisalmessa. Myös koripalloa tulee seurattua melko paljon, joten sitäkin tuli käytyä heittelemässä pitkin kesää.

Lisäksi ”Nikke” on aktiivinen toimija Ylä-Savon Erotuomarikerhossa. Kuntoutumista pitkään tehnyt mies uhkuu nyt pelihaluja. Tammikuussa alkanut varusmiespalvelus verottaa kuitenkin mahdollisuuksia osallistua täysipainoisesti futikseen tällä hetkellä.

– Joukkue on tälle kaudelle uudistunut aika paljon ja hommat treeneissä muuttuneet. Aika sitten näyttää, minkälainen kausi on tulossa. Omana kauden tavoitteena on vain päästä pelaamaan.

– ”Nikke” on palannut pitkältä kuntouttamiselta loukkaantumisen jälkeen. Mielenkiinnolla odotan, minkälainen pelimies sieltä kuoriutuu. Taitoa ja motivaatiota kyllä tuntuu olevan, sanoo valmentaja Jussi Kukkonen.

 

paavo
Paavo Hyvärinen vauhdissa Harjulla 2019.

🟡Vasemman puolustajan tontilla koko uransa viihtynyt Paavo liittyi Veikkoihin kaudella 2018, kun joukkue voitti Nelosen. Hän oli mukana myös Kolmosessa 2019. Viime vuonna mies piti välivuoden jalkapallosta.

– Aloitin 9-vuotiaana Pallo-Kerhossa ja pelasin oikeastaan koko junioripolun b-junioreihin asti. Silloin tilille kertyi myös miesten Nelosen otteluja reservijoukkueessa.

Vahvuudekseen hän mainitsee vasemman jalan. Kehityskohteena on varsinkin juuri nyt juoksukunto, kun taukoa jalkapallosta on tullut vuosi. Rahtunen lisää rauhallisuutta tietyissä pelitilanteissa olisi kuulemma myös toiveissa.

– Meillä on nuori joukkue, varmasti moni haluaa näyttää kykynsä. Hyvä tekeminen on treeneissä ollut ja uskon, että kesällä saadaan hyvät mytinät kentällä.

Paavon omana tavoitteena on päästä treenaamaan mahdollisimman hyvin ja saada pelituntumaa tauon jälkeen takaisin.

– Päästä pelaamaan ja jos saisi toisenkin maalin vielä tehtyä sarjassa, mies veistelee treenipelissä 27.2. syntyneen maalin jälkeen.

Haasteena Paavolla on työ, joka on pitänyt hänet ajoittain sivussa treeneistä talven aikana.

– Reissutyö on haastavaa yhdistää futiksen kanssa, kun joutuu olemaan reissussa yleensä arkisin. Toivotaan, että pääsen kevään ja kesän aikana olemaan enemmän joukkueen mukana.

– Paavo menee tilanteisiin kovaa eikä aristele kontaktia. Parempi jalka vasuri ja niitä ei joukkueessamme liikaa ole. Kantaa varmasti vastuuta PAVEn vasemmalla laidalla, tuumaa Kukkonen palaajasta.

 

aatu ja veetu
Aatu Heiskanen (vas.) ja Veetu Tiilikainen liittyvät keltapaitoihin.

🟡Aatu on pelannut tähän saakka aina LaPassa. Viime kaudella hän pelasi seuran miesten joukkueessa Viitosessa ja b-junioreissa yli-ikäisenä. Parhaillaan nuori mies valmistautuu yo-kirjoituksiin.

Omiin vahvuuksiinsa hän laskee hyökkäyspelaamisen. Eniten kehitystä miehen oman kertoman mukaan kaipaavat rauhallisuus pallollisena ja vasemman jalan potkutekniikka.

– Pelipaikalla ei ole niin väliä, mutta toimivin paikka on laitapakkina tai laitahyökkääjänä.

Aivan uusi tuttavuus PAVE ei Aatulle ole.

– Seura on tuttu siten, että LaPa on tehnyt yhteistyötä viime vuosina PAVEn kanssa. Viime kaudella oli muutamia yhteisharjoituksia ja siellä oli hyvä meno. Joukkueessa ei kovin montaa ennestään tuttua pelaajaa ollut, mutta hyvin olen päässyt joukkueeseen sisään.

– Joukkue on hyvässä kunnossa ja meillä on hyvä kemia. Joukkuepelaaminen on parantunut kokoajan paremmaksi harjoituspelien myötä ja uskon, että PAVE pelaa kesällä katsojille viihdyttävää jalkapalloa.

Aatun omana kauden tavoitteena on peliajan saaminen ja joukkueen auttaminen.

– Aion pelata niin hyvin kuin pystyn ja katson mihin se riittää. Toivottavasti kehityn pelaajana, ja olenkin jo kehittynyt paljon nyt talven aikana, Aatu summaa.

– Nuori kaveri tuli Lapinlahdelta kehittymään. Pystyy pitämään pallon omalla joukkueella. Kunhan fysiikka saadaan kuntoon, niin on yksi vaihtoehto laitapelaamiseen, kertoo valmentaja.

 

🟡Toinen Lapinlahdelta saapuva tulokas joukkueessa on Veetu, joka hänkin parhaillaan valmistautuu viemään yo-kirjoitukset maaliin.

– Aloitin jalkapallon SiPSissä 6-vuotiaana. Lapinlahdelle muuton jälkeen olen pelannut LaPan junioreissa.

Vahvuuksikseen Veetu listaa nopeuden ja kovan taistelutahdon. Niistä onkin saatu viitteitä talven treenipeleissä, joissa hän on jo päässyt maalien makuun. Itse mies toivoo kehitystä erityisesti viimeistelytaitoon.

– PAVEsta tiesin ennalta sen verran, että seuralla on pitkä historia. Joukkuekavereista ennen treenikauden alkua oikeastaan kukaan ei ollut entuudestaan tuttu. Olen kuitenkin päässyt tosi hyvin rinkiin mukaan. Joukkue on hyvin yhtenäinen ja treeneissä on hyvä meininki.

Mieluiten kärkipelaajana tai laitalinkkinä viihtyvällä nuorukaisella on kesällä edessä varusmiespalvelus. Tavoitteena Veetulla on pelata hyvä ja ehjä kausi armeijan ohella, joka tietenkin aiheuttaa omat haasteensa treenaamiseen.

– Pyrin nauttimaan jalkapallosta ja kehittymään pelaajana, hän kiteyttää.

Valmentaja arvioi tulokasta seuraavasti:

– Veetun loppuun asti yrittämisestä pitää ihan erikseen mainita. Hyökkäyspään kaveri ja tekee varmasti Kolmosen debyytin tulevana suvena. Nopea pelaaja.

Arkisto (uutiset)