Arkistosta vuodelta 2021
Henri ja Miska
Henri (vas.) ja Miska pelaavat keltapaidassa kaudella 2021.

Edustusjoukkue täydentyy kahdella pelaajalla, kun Henri Junnikkala (28) ja Miska Lappalainen (21) pukevat keltapaidan ylleen kaudella 2021. Molemmat ovat tuttuja kasvoja joukkueesta jo aiemmin.

 

🟡Henri tuli PAVEen mukaan vuonna 2018 joukkueen voitokkaalla Nelosen kaudella. Nyt miehellä starttaa neljäs kausi Veikoissa. Pelihommien ulkopuolella hän on ottanut vastuuta myös seuratyössä ja parhaillaan hän on mm. mukana seuran hallituksessa.

Lajitausta hänellä on hieman erilainen, sillä varsinaisena lajina junnuvuosina ”Henkalla” oli jääkiekko, jota hän pelasi 13 vuotta. Jalkapallo oli sitten sen rinnalla vähemmän vakavana harrastuksena. Hän pelasi kiekkoa Warkiksessa korkeimmillaan edustustasolla asti.

– Jalkapallon pariin ajauduin ensimmäisen kerran muistaakseni 10-vuotiaana, kun Lieksassa pidettiin jalkapallokoulua muutamana kesänä. Muuten pelasin jalkapalloa enemmän harrastemielessä.

Ehkä juuri toisen lajin kokemuksen myötä hänet tunnetaan kentällä armottomana taistelijana. Tunnollinen joukkuepelaaja on toinen osuva luonnehdinta.

– Jalkapalloilijana olen taistelijaluonne, pyrin pelaamaan tilanteet loppuun asti. Kehityskohteena näen itselläni mm. pelitilanteiden lukemisen ja rauhallisuutta olisi myös hyvä saada lisää.

”Henkan” pelipaikka löytyy yleensä laidasta puolustajana tai linkkinä.

Alkavaa kautta hän pohtii seuraavasti:

– Joukkueeseen on tänä vuonna tullut paljon uusia tuttavuuksia, jotka ovat tulleet mielestäni hyvin mukaan. Lisäksi treeneissä on ollut koko ajan hyvä tekemisen meininki, minkä toivon kantavan myös tulevaan sarjakauteen.

– Jos pysyn muiden vauhdissa mukana, niin silloin olen mielestäni onnistunut, kuuluu hänen oma kiteytetty tavoitteensa kaudelle.

– Toivottavasti yleisöä saadaan ottaa kesällä paikalle, sillä silloin pelaaminen on mukavampaa. Mitä enemmän yleisöä, sen parempi fiilis pelata.

Valmentaja Kukkonen korostaa juuri ”Henkan” taistelijan luonnetta.

– Hän on joukkuepelaaja, joka antaa aina kaikkensa. Menee tilanteisiin kuin tykinkuula. Hän on aina joukkueen mukana, kun vain reissutyöt sen mahdollistavat.

Simo
"Henkka" vauhdissa kaudella 2020.

 

🟡Miska aloittaa nyt toisen kautensa Veikoissa. Hän oli mukana kauden 2019 Kolmosen joukkueessa, mutta viime kaudesta muodostui sitten välivuosi futiksesta armeijan vuoksi.

– Aloitin 5-vuotiaana Pallo-Kerhon junnuissa ja pelasin siellä aina edustusjoukkueeseen asti, Miska kertoo taustastaan ennen kautta 2019.

Hänetkin tullaan varmasti näkemään laitapelaajana. Kevään harjoitusotteluissa puolustajan rooli on tullut tutuksi. Vasemman laitapakin paikalta häneltä löytyykin eniten kokemusta ja se on myös mieluisin pelipaikka linkin ohella.

Taistelija on osuva määritelmä Miskankin kohdalla. Mies ei kaihda mennä tilanteisiin eikä anna kentällä mitään ilmaiseksi. Lisäksi pallollista taitoa riittää tukemaan joukkueen peliä ylöspäin.

– Vahvuuteni on vasen jalka. Kehitystä kaipaavat nyt kunto sekä pallokontrolli, jotka ovat päässeet tauon aikana huonontumaan.

Alkavaa kautta Miska pohjustaa näin:

– Treeneissä on ollut hyvä tekeminen ja kehitystä on tapahtunut. Kesällä varmasti saadaan hyvät pelit aikaan. Oma tavoitteeni on kehittyä ja päästä pelaamaan.

– Miska omaa hyvän junnutaustan ja sitä kautta perustaidot. Hän sijoittuu hyvin kentällä. Kuntopuoli kun saadaan kuntoon, niin lopullisesti nähdään, kuinka hyvä pelaaja onkaan kyseessä, valmentaja Kukkonen kertoo.

Simo
Miska pelasi viimeksi kaudella 2019.

 

Arkisto (uutiset)