Arkistosta vuodelta 2012

Edustusjoukkue koki kauden ensimmäisen tappionsa perjantaina Kangaslammin kentällä. Nyt tulikin sitten takkiin urakalla, kun Nilsiän/Juankosken ylpeys NP-H/JuPy tyrmäsi isännät maalein 0–9 (0–3).

Vaikka avausjakso oli suhteellisen tasainen, vieraat istuivat kuskin paikalla alusta alkaen. PAVEn peli romahti toisella jaksolla ja lukemat venähtivät todella rumiksi voittajan jo ratkettua.

Vastustaja rakensi hyvällä ja maltillisella syöttöpelillä tilanteensa. Se myös käytti paikkansa tehokkaasti hyvällä viimeistelyllä.

NP-H/JuPy siirtyi johtoon 18. minuutilla laitavapaapotkusta, joka puskettiin verkkoon maalin edestä.

Lisää kylmää vettä keltapaitojen niskaan kaatui 25. minuutilla, kun kaukolaukaus löysi tiensä maaliin.

Vähän ennen taukoa vastustaja riisti pallon PAVE-puolustajalta, mistä syntyi nopea vastaisku ja 0–3-maali.

Usko alkoi hiipua ja turhautuminen hiipiä puseroon heti toisen jakson alussa, kun NP-H/JuPy karkasi 0–4-johtoon 50. minuutilla.

Sitten katosi keltapaitojen pelihuumori kuin väki Nokian tehtaalta. Vastustajalla oli sitä vastoin hymyssä pitelemistä, kun se teki neljä maalia kymmenen minuutin sisään 63. minuutilta alkaen. Ensimmäinen niistä oli PAVEn oma maali.

Ottelun viimeinen maali syntyi 89. minuutilla.

Kokonaisuudessaan kotijoukkueen ottelu oli kehno kaikin puolin. Aiemmissa peleissä hyvin maaleja tuottanut hyökkäyspeli ei lähtenyt toimimaan missään vaiheessa. Kuvaavaa on, että keltapaitojen ensimmäinen kunnon maalilaukaus nähtiin vasta 85. minuutilla. Toki myös NP-H/JuPy:n puolustusosasto pelasi hyvin. Kotijoukkueen puolustuspelin onnistumisen voikin päätellä sitten loppunumeroista. Kun itsellä ei mikään onnistu ja vastustajalla peli rullaa, tulos voi olla silloin juuri näin ruma.

Avauksen pelaajia uupui ja penkillä oli vain kaksi vaihtomiestä, mikä ei toki riitä edes selityksen tapaiseksi. Vastustajallakaan ei ollut kuin yksi vaihtopelaaja. Parempi voittaa aina – maalilla tai jopa yhdeksällä.

Kauden ensimmäinen tappio on siis koettu neljän voiton jatkoksi. Kevätkierros tulee PAVElta täyteen, kun joukkue matkaa vielä ennen juhannusta 20.6. Rautavaaran Raikun vieraaksi. Vastus tuskin helpottuu, sillä rautavaaralaiset johtavat Viitosen lohkoa puhtaalla pelillä.


PAVE - NP-H/JuPy 0-9 (0-3)

Maalit:
0-1 18min NP-H/JuPy
0-2 25min NP-H/JuPy
0-3 40min NP-H/JuPy

0-4 50min NP-H/JuPy
0-5 63min oma maali
0-6 67min NP-H/JuPy
0-7 70min NP-H/JuPy
0-8 73min NP-H/JuPy
0-9 89min NP-H/JuPy

Arkisto (otteluraportit)