Arkistosta vuodelta 2014

Image

Helteisen kuuma Kangaslammin nurmi toimi näyttämönä Itä-Suomen Viitosen C-lohkon kärkipelissä, kun PAVE kohtasi torstaina Kuopion Elon. Sarjapisteet pysyivät Iisalmessa tuloksella 2–1 (1–0).

Kauniissa kesäillassa pelattu ottelu houkutteli paikalle kauden suurimman kotiyleisön, eikä tähän varmasti ollut vähiten syynä perinteikäs vastustaja. Tässä yhteydessä onkin syytä onnitella PAVEn puolesta 95-vuotisjuhlavuottaan viettävää Eloa.

Joukkueiden kauden aiempi kamppailu oli tasainen ja samoin kävi nytkin. Puolustus oli tarkkaa ja vääntö keskialueella tasaista, joten  maalipaikat syntyivät pääasiassa erikoistilanteista.

PAVE starttasi pirteästi ja loi alussa hyökkäyksistään muutaman puolittaisen maalipaikan keskityspalloilla.

Kotijoukkueen hyvä alku toi tuloksen 17. minuutilla toppari Kari Huttusen syöksypuskiessa kulmapotkun jälkeisestä maalinedushässäkästä pallon verkkoon ja samalla myös PAVEn maalittoman putken poikki. Maali oli miehelle ensimmäinen keltapaidassa ja tuuletus sen mukainen: ylävitoset laidan kaikilta katsojilta.

Muutama minuutti myöhemmin Samuli Laitinen vapautui Simo Rothin syötöstä läpiajoon, mutta Elo-veskari pelasti tilanteen lähitorjunnallaan.

Kuopiolaisillakin oli avausjaksolla omat hetkensä, mutta selviin maalipaikkoihin asti he eivät päässeet. Eka puolisko meni siis kotijoukkueen nimiin.

Sen sijaan toisen jakson alkuun Elo tuli terävämmin ja hyödynsi epäonnistuneen avauksen 54. peliminuutilla. Joukkue käänsi nopeasti vastaiskuun, josta lopulta Ville Strandman murtautui 16-alueella maalintekoon ampuen pallon takanurkkaan ohi PAVE-vahti Harri Korolaisen.

Maalin myötä Elo sai lisäpotkua peliinsä ja loi hetken ajan painetta PAVEn päätyyn. Pian otteet taas tasoittuivat.

PAVE siirtyi 2–1-johtoon 63. minuutilla. Petri Kalanti laittoi matkaan sivuvapaapotkun ja etutolpan kohdalla oli jälleen Huttunen puskemassa pallon maaliin. Ja pari minuuttia myöhemmin sama mies oli jo ampumassa volleysta kolmatta maaliaan, mutta kuti suuntautui hieman yli.

Lopussa Elo yritti ahnaasti tasoitusta ja PAVE vetäytyi puolustamaan johtoaan. Kerran kuopiolaiset saivat jo pallon maaliin vapaapotkutilanteessa, mutta puskija oli paitsiossa. Korolainen piti loppupelin ajan maalinsa puhtaana.

Viimeisellä minuutilla PAVEn Oskari Mustonen sai pitkän avauksen ja väänsi tiensä puolustajan ohi nokikkain Elon maalivahdin kanssa, mutta maalivahti sai vielä torjuttua laukauksen läheltä. Näin peliaika umpeutui tuloksen ollessa 2–1.

Seuraavana keltapaidoilla on ohjelmassa kauden pohjoisin vieraspelimatka, sillä perjantaina 1.8. PAVE reissaa Kiuruvedelle.


PAVE - Kuopion Elo 2-1 (1-0)

Maalit:
1-0 17min Huttunen

1-1 54min Elo
2-1 63min Huttunen (Kalanti)

 

Avauskokoonpano: Korolainen (mv), Saastamoinen, Ollikainen, Huttunen, Räsänen, Leinonen, Hartikainen (C), Rönkkö, Laitinen, Kärkkäinen, Roth
Vaihtopelaajat: Eskelinen, Kalanti, Marin, Merkkiniemi, Mustonen, Ekholm (mv)

 

Linkki: ottelupöytäkirja

Arkisto (otteluraportit)