Arkistosta vuodelta 2017

Iisalmen keltapaidat olivat perjantaina pitkästä aikaa sinipaitoja, kun PAVE kohtasi Kuopion Savon Sanomat Areenalla paikalliset keltapaidat eli KuPS/2:n. PAVE tuhlasi paikkansa, kun taas nuori kotijoukkue käytti omansa tehokkaasti ja voitti vieraat maalein 2-0 (0-0).

Ekalla jaksolla mentiin enemmän iisalmelaisten komennossa. Maalipaikkoja saatiin luotua KuPSin päätyyn useammallekin pelaajalle, mutta ruuti oli taas märkää. KuPS/2 hätyytteli sekin toisinaan hyökkäyksillään, vaikkei oikein hyville paikoille vielä päässytkään.

Kun PAVE hukkasi avausjakson etsikkoaikansa, toisella jaksolla kotijoukkueen pojat alkoivat saada paremmin otetta pelistä. Silti edelleen sinipaidoilla oli oivat maalitilanteet myös toisella puolikkaalla. Ratkaisut kuitenkin suuntasivat yli tai ohi maalin, loput niistä hoitivat mallikkaasti kuopiolaisten puolustus ja maalivahti.

Jakson edetessä PAVE-maalillakin ehdittiin nähdä jo pari vaarallista tilannetta vähän ennen kuin 71. minuutilla kotijoukkue meni sitten johtoon hieman varkain. Laidalta tulleen keskityksen siivous oli vaillinainen ja peliväline tuli noin 20 metrin etäisyydelle maalista, mistä kupsilaisen matala laukaus lensi puolustajan jalan kautta kimmoten aivan alanurkkaan.

Kun tasoitusta ei saatu, aika alkoi käydä vähiin ja vierailijan miehitystä muutettiin hyökkäävämmäksi puolustuksen kustannuksella. Kun paine vastustajan päädyssä ei kuitenkaan tuottanut mitään mainittavaa, puolestaan KuPS/2 iski pari kertaa nopealla vastaiskulla. Niistä toinen johti 2-0-maaliin 90. minuutilla.

Ottelu kääntyi kuopiolaisille toisen jakson loppupuoliskolla. PAVEn olisi pitänyt hyödyntää etenkin ensimmäisen 45-minuuttisen otteensa ja paikkansa. Mutta kaiken kaikkiaan KuPS/2 otti ansaitut pisteet kahdella tehdyllä maalillaan.

Seuraavaksi PAVE suuntaa Nilsiään NP-H:n vieraaksi torstaina 27.7.

Kultapisteet:
RRR Sakari Paavola
RR Jari Ollikainen
R Tapio Merkkiniemi


KuPS/2 - PAVE 2-0 (0-0)

Maalit:
1-0 71min KuPS/2
2-0 90min KuPS/2

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Saastamoinen* (V 87min), Paavola*, Ollikainen, Karppinen, Merkkiniemi, Leinonen J, Hartikainen (C), Leinonen L, Vidgren, Jammo
Vaihtopelaajat: Kokkonen, Marin, Kettunen, Tai Ngern, Kärkkäinen

Arkisto (otteluraportit)