Arkistosta vuodelta 2022

Niemisen Urheilijat haki täyden pistepotin Kankaan Liikuntapuistosta.

PAVE koki lauantaina karvaan tappion, kun vieraat nappasivat Kankaalta pisteet mukaansa bussiin kohti Pohjois-Karjalaa. NiemU oli Nelosen ottelussa parempi tuloksella 0–1 (0–0).

Jälleen tuli todistettua, että jalkapallo on yhä maalintekopeli. Isännät sortuivat useiden maalipaikkojen tuhlailuun ja vieraat puolestaan käyttivät omansa tehokkaasti. Ottelun ainoa osuma tuli 80. minuutilla, kun NiemUn komea vapaapotku 16-rajalta painui takanurkkaan.

Sekin tuli todistettua, että säänhaltija ei näytä olevan tänä keväänä Veikoille ja sen kotiyleisölle armollinen. Avausottelu kun on edelleen keskeytyneenä lumimyräkän jäljiltä, ja tänään armottoman kylmä ja runsas sade vesitti tunnelmaa. Siispä iso hatunnosto siitä huolimatta paikalle saapuneelle yleisölle – eiköhän se aurinkokin vielä paista! Tänään koiranilmaan uskaltautuneet palkittiin, sillä tukijamme Rakennuspalvelu Jukka Pääkkönen tarjosi koko yleisölle pullakahvit.

Mahdollisuus aurinkoon tuleekin nopeasti, sillä PAVEn kotipelit jatkuvat jo seuraavalla viikolla. Perjantaina 13.5. klo 19 Kankaalle saapuu taas vieraita Pohjois-Karjalasta, tällä kertaa LehPa/2. Tervetuloa silloin kannustamaan Veikot voittoon!


PAVE - NiemU 0-1 (0-0)

Maalit:
0-1 80min NiemU

Kokoonpano: Vepsäläinen (mv), Saastamoinen, Kauppinen (C), Leinonen, Lappalainen (79min Eyob), Marttila, Luoma, Jammo (79min Innanen), Vidgren, Toppinen (59min Tai Ngern)

Vaihdossa: Piironen (mv), Antikainen, Korolainen

Arkisto (otteluraportit)