Arkistosta vuodelta 2017

PAVE kärsi perjantaina kauden ensimmäisessä Sankariniemen ottelussaan jokseenkin katkeranmakuisen 0–1-tappion kuopiolaista LiPaa vastaan. Isäntäjoukkue hallitsi peliä, mutta maaliin saakka palloa ei saatu lopulta toimitettua. Sitä vastoin vierasjoukkue pääsi iskemään ottelun ainoan osuman muutama minuutti ennen loppua.

Ottelua käytiin lähes helteisellä Sankkurilla alusta saakka PAVEn komennossa, ja LiPan peli pohjautui vahvaan ja hyvään puolustukseen. Peli pyöri vastustajan päädyssä PAVEn pitäessä ja kierrättäessä palloa, mutta hyökkäysten päättämiset ontuivat ja murtautumiset maalipaikoille olivat kiven takana. Palloa kyllä toimitettiin maalille paljonkin, mutta kuopiolaispuolustus siivosi tilanteet hyvällä prosentilla. Maalipaikkoja kuitenkin saatiin luotua.

PAVEn ensimmäisen jakson paras maalisauma oli, kun laukaus keskityspalloon pamahti ylärimaan ja sitä seurannut pusku paluupalloon päätyi LiPa-vahdin hyppysiin.

Ylähirsi kolahti kuitenkin myös toisessa päädyssä vähän myöhemmin. Käytännössä LiPan ainoa jakson tilanne oli myös lähellä tuottaa tulosta, kun laukaus kulmapotkun jälkeisestä tilanteesta tömähti ylärimaan.

Toisella jaksolla jatkettiin samalla kaavalla, eikä maalipaikoilla vieläkään mässäilty. Kuopiolaisten maalivahti torjui pari kohti maalia suuntautunutta vaarallisinta kutia, muut yritykset suuntautuivat ohi. Hetkeä ennen voittomaaliksi jäänyttä osumaa PAVEn puskupallo pomppi vain vähän tolpan ulkopuolelta.

Ajoittain LiPakin pääsi tekemään vastaiskuja ja pari niistä johti maalipaikkaan, vaikka vaarallisia maalilaukauksia ei syntynytkään. Ottelun 85. minuutilla LiPa hankki sitten vastahyökkäyksellään kulmapotkun, josta kuopiolaispelaaja pääsi tälläämään pienoisen kimpoilun päätteeksi pelivälineen verkkoon.

Lopussa PAVEn onnistui vielä luoda kova paine vastustajan maalille, mikä oli tuottaakin tulosta aivan viime hetkillä, kun pusku keskityspalloon aivan maalin edustalta napsahti tolppaan yleisön kohahduksella säestettynä.

Vähemmillä vaihtomiehillä liikkeellä olleen vierailijan peli osui nappiin ja pisteet matkasivat Kuopioon. Kotijoukkueen selvästä hallinnasta huolimatta kunnon maalipaikkojen määrässä joukkuiden välillä ei ollut niin suurta eroa. Maalien tekeminen on alkukaudella ollut PAVElle hankalaa, kun pallokaan ei ole tuntunut pomppivan keltapaidoille suotuisasti – tosin vanhaa fraasia siteeraten: onnikin on ansaittava.

Seuraavana PAVE kohtaa vieraissa JIPPO/2:n sunnuntaina 18.6.

Kultapisteet:
RRR Anssi Lipponen
RR Tapio Merkkiniemi
R Jari Leinonen


PAVE - LiPa 0-1 (0-0)

Maalit:
0-1 85min LiPa

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Karppinen, Merkkiniemi, Leinonen J, Saastamoinen*, Räsänen, Lipponen, Hartikainen (C), Leinonen L, Vidgren, Roth
Vaihtopelaajat: Jammo, Ollikainen, Kärkkäinen, Kokkonen, Laitinen

Arkisto (otteluraportit)